Vaikeita kysymyksiä...

3-vuotiaan elämä se on kysymyksiä tulvillaan. Mitä ja miksi-kysymyksiin saa vastata "suu vaahdossa" toinentoisensa perään ja useimmat niistä saa vastaajansa nauramaan joko kysymykselle tai omalle vastaukselle. Välillä sitä taas tulee todenneeksi, ettei noin voi edes kysyä tai sitten oma kieli on jo niin solmussa, että toteaa ettei osaa vastata... ei yksinkertaisesti tiedä ;)

Elämän ensimmäinen "vaikean asteen" keskustelu käytiin eilen, kun tätsyn Artom koira jouduttiin lopettamaan. Keskustelu sai arvaamattoman alkunsa, kun kerroin asiasta töistä tulleelle iskälle Konstan leikkiessä serkkujensa kanssa. Eli jotenkin tähän tapaan se meni:

Ai mitä sille tapahtui?

- Artom koira nukkui pois.

Herääkö se?

- Ei, vaan se on nyt kuollut, eikä se enää herää (itseäni alkaa itkettää)

Missä se on (=koira)?

- Se on nyt taivaassa (yritän pidätellä kyyneleitä)

Missä (=taivas)?

- Taivaassa, tuolla ylhäällä

Miksi?

- Se meni sinne, koska sinne kaikki menee kun kuolee (mietin itsekin vastaustani epäröiden, mutta 3-vuotias ei hellitä...)

Voidaanko mennä kattomaan sitä?

- Ei me voida...(kyyneleet alkaa valua poskille)

Miten se sinne meni?

- Se lenti sinne (kysyvän ilmeen huomattuani tarkennan) Sille tuli samanlaiset siivet kuin enkelillä ja se lenti taivaaseen. Nyt se katselee sieltä pilven reunalta meitä.

Voidaanko mennä sinne kanssa?

- Ei...(hymyilen läpi kyynelten)

Odotan tuleeko kysymyksiä lisää, mutta pienen mietintä tauon jälkeen Konsta on tyytyväinen saamiinsa vastauksiin ja jatkaa puuhastelujaan.

Näin se elämä alkaa askarruttamaan ja huomaan, että nyt TODELLAKIN on se aika käsillä, kun pitää miettiä mitä, milloin, missä ja miten asioista keskustelee, sillä pienet korvat on kuulolla koko ajan :)

Tänään on kuitenkin perjantai ja sehän tarkoittaa meillä sitä, että on "herkuttelupäivä", joten makoisaa kevään jatketta myös kaikille lukijoille.